Ja kun lepäiskin. Kuvitelmana ihanteellinen mut totuus se on kaikkee muuta. Mieli ei tosiaan lepää eikä pikku pakkanen tunnu sormissa sitten yhtään kivalta. Ahdistaa oikeestaan vähän. Vanha ystävyys on kadonnut kesän kanssa samalla vauhdilla ilmeisesti ja se raastaa osaksi mieltä. Toisinaan kuitenkin muut vanhat ystävyydet jaksaa yllättää olemassaolollaan, joka taasen tuntuu niin lämpimältä ja ihanalta! :)
Kuitenkin tuntuu etten ole kellekään oikein mitään ja roikun vaan muiden mukana, koska asiat nyt vaan toimii niin.
Miksi aikuisten elämä on niin tyhmää. Miksi rahaa on aina liian vähän. Ja miksi kukaan ei kelpaa kenellekään. Kysymyksia kysymysten perään.
Onneksi kotona on rakastava syli. ♡
